Tietoa yrityksestä » Ajankohtaista / Marketvisio » Ajankohtaista: Suomen IT-markkinat kasvavat vaivoin vuonna 2009

Suomen IT-markkinat kasvavat vaivoin vuonna 2009

Marketvision ennusteen mukaan Suomen IT-markkinat kasvavat vuonna 2009 vain 1,0 prosentin. Vuonna 2008 markkinoiden kasvu yltää vielä liki 4:ään prosenttiin edellisvuoteen verrattuna, Marketvisio arvioi. Markkinoiden arvo nousee liki 5,6 miljardiin euroon vuonna 2008, kun vuonna 2007 markkinoiden arvo oli noin 5,4 miljardia.
 
Vuonna 2009 markkinoiden kasvua hidastaa erityisesti laitemarkkinoiden hiipuminen. Marketvisio arvioi, että laitemarkkinoiden arvo supistuu vuonna 2009 liki 5 prosenttia (-4,8 %) vuoteen 2008 verrattuna. Sen sijaan ohjelmisto- ja IT-palvelumarkkinat jatkavat kasvuaan, joskin hitaammin kuin vuosina 2007 ja 2008.
 
Talousnäkymien heikentyminen näkyy nopeammin laitemarkkinoilla ja hieman hitaammin ohjelmisto- ja palvelumarkkinoilla. Toisaalta varsinkin palvelumarkkinoilla on osa-alueita, joiden kasvua talouden laskusuhdanne kiihdyttää. Organisaatioiden pyrkimykset tehostaa toimintaansa ja hallita kustannuksia lisäävät kiinnostusta esimerkiksi ulkoistuspalveluihin”, toteaa Marketvision tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh.
 
Marketvisio mittaa IT-markkinoiden arvoa loppukäyttäjäkulutuksella (end user spending). Loppukäyttäjäkulutuksella tarkoitetaan sitä rahamäärää, jonka yritykset, muut organisaatiot ja kotitaloudet käyttävät laitteisiin, ohjelmistoihin ja ulkoisiin palveluihin. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät organisaatioiden sisäiset IT-kustannukset ja osa IT-palvelujen tuottamista varten tehdyistä infrastruktuuri-investoinneista.
 
”Tutkimustemme mukaan monet yritykset uskovat vielä, ettei taloustilanteella ole merkittävää vaikutusta IT-investointeihin vuonna 2009. Näkymät saattavat kuitenkin muuttua nopeastikin kuten lokakuussa ilmeni, joten seuraamme tilannetta jatkuvasti”, kertoo tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh. 
 
Marketvisio on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen neuvonantaja. Marketvisio yhdistää Gartnerin globaalit resurssit syvälliseen paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio osallistuu asiakkaidensa toiminnan kehittämiseen tarpeiden määrittelystä tiedon hankintaan ja analysointiin, toimenpidesuosituksiin ja käytännön tukeen saakka. Marketvision asiakkaita ovat mm. liiketoimintaansa laajentavat teknologiayritykset sekä teknologiavalinnoista vastaavat päätöksentekijät. 1987 perustettu suomalainen Market-Visio Oy tarjoaa Gartnerin palveluita yksinoikeudella Suomessa, Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa ja Moskovassa.
 
Lisätietoa: www.marketvisio.fi. Lisätietoja Gartner-palveluista: tuomas.partanen (a) marketvisio.fi, puh. +358 9 2515 5119.