Tietoa yrityksestä » Ajankohtaista / Marketvisio » Ajankohtaista: IT-koulutusta karsittu taantumassa

IT-koulutusta karsittu taantumassa, 23.11.2009

Marketvision tutkimusten mukaan IT-koulutuksen hankintaa on taantuman myötä vähennetty. Monissa yrityksissä on toteutettu vain välttämättömimmät koulutukset. Koulutusta kuitenkin pidetään erittäin tärkeänä IT-ammattilaisten osaamisen kehittämisen kannalta.

Yleiset talousnäkymät vaikuttavat selvästi IT-koulutuksen kysyntään. Marketvisio ennakoi IT-koulutusmarkkinoiden arvon laskevan viisi prosenttia vuonna 2009 verrattuna vuoteen 2008. Vuonna 2010 IT-koulutuksen kysynnän ennakoidaan jälleen kääntyvän kasvuun, joskin työttömyyden lisääntyminen heikentää kasvunäkymiä.

Marketvision selvityksen mukaan IT-alan yrityksissä vaaditaan henkilöstöltä jatkuvaa kouluttautumista. Esimerkiksi sertifioinnit nähdään monessa yrityksessä todisteena IT-ammattilaisten osaamisen tasosta. Toisaalta koulutus nähdään myös motivoinnin ja sitouttamisen keinona. Koulutus onkin IT-alan ammattilaisille sekä vaatimus että mahdollisuus.

IT-koulutuspalveluiden kysyntä on kärsinyt taantumasta. Mikäli talousnäkymät paranevat ennakoidusti, sekä koulutuksen ostajat että koulutuspalveluita tarjoavat yritykset uskovat kysynnän kääntyvän nousuun vuonna 2010. IT-työn globaali uusjako muokkaa kuitenkin koulutuskysyntää pitkällä tähtäimellä.” Susanna Bairoh, tutkimuspäällikkö

Marketvisio selvitti IT-ammattilaisten koulutusta ja osaamistarpeita suomalaisissa organisaatioissa huhti-kesäkuussa 2009. Tutkimukseen osallistui 157 organisaatiota, joista 59 % edustaa IT-alan yrityksiä ja 41 % käyttäjäorganisaatioita. Lisäksi Marketvisio haastatteli IT-koulutusyritysten edustajia.

Marketvisio mittaa IT-markkinoiden arvoa loppukäyttäjäkulutuksella (end user spending). Loppukäyttäjäkulutuksella tarkoitetaan sitä rahamäärää, jonka yritykset, muut organisaatiot ja kotitaloudet käyttävät laitteisiin, ohjelmistoihin ja ulkoisiin palveluihin. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät organisaatioiden sisäiset IT-kustannukset ja osa IT-palvelujen tuottamista varten tehdyistä infrastruktuuri-investoinneista.

"IT-ammattilaisten koulutus: katsaus koulutustarjontaan" -tutkimuksen voi ostaa Marketvision portaalista.

Marketvisio on lisäksi selvittänyt lokakuussa 2009 ilmestyneessä tutkimuksessa IT-ammattilaisten koulutusta ja osaamistarpeita >>

Susanna Bairoh

Marketvisio – Uncompromised Technology and Business Insight