Tietoa yrityksestä » Arkisto / Puheenaiheet » Puheenaiheet konsultointi: Go East, ICT?

Go East, ICT?

Go east ICT - Tero Lausala, Liiketoimintajohtaja, Marketvisio
Suomen IT-markkinoiden kasvun odotetaan jäävän prosentin luokkaan vuoden 2009 osalta. Samaan aikaan suomalaisten ICT-yritysten päämarkkinat Suomen ulkopuolella – muut Pohjoismaat sekä suuret EU-maat – ovat vaikean ja mahdollisesti pitkään kestävän talouden alavireen myötä myös muuttuneet vaikeammiksi. Mistä kasvu ja uudet projektit tulisi hakea?

Venäjän ICT-markkinat ovat kokeneet buumin viime vuosien aikana. Koko ICT-markkina on kasvanut noin 15 prosentin vuosivauhtia. Erityisen merkittävää kasvu on ollut IT-palveluissa – 30 %:n vuosikasvu – sekä tietyillä sovellusalueilla kuten toiminnanohjausjärjestelmien implementoinneissa.

Venäjän talouden kehityksessä näkyy selviä riskitekijöitä tulevien vuosien osalta. IMF:n virallinen 3,5 prosentin kasvuarvio vuodelle 2009 on todennäköisesti haastava saavutus, jos öljyn hinta pysyy nykytasollaan. Tietoja asiakasmaksujen viivästymisestä eri toimialoilla on jo tullut julki, ja ulkomainen pääoma on virrannut maasta tasaiseen tahtiin loppukesästä lähtien. On siis odotettavissa, että ICT-markkinankin kasvu hidastuu merkittävästi - eri arvioiden mukaan kasvua kertyy vuonna 2009 kuitenkin edelleen 5-10 prosentin vauhdilla.

Kuten Suomessakin, Venäjän hardware-markkina kärsii todennäköisesti suhteellisesti eniten. Toisaalta palvelusektori kasvanee edelleen voimakkaasti, sillä jo 2000-luvun alusta selkeästi havaittava ja tasaisesti vahvistuva trendi ulkoistettujen palvelujen ostojen lisäämiseen jatkuu myös lähivuosina. Venäläiset yritykset ja valituin osin hyvinkin varakas julkinen sektori tulevat edelleen implementoimaan Enterprise asset management -, BI- ja CRM-järjestelmiä. 

Suomalaiset ICT-yritykset ovat lähestyneet Venäjää hyvin varovaisesti, jos verrataan yritysten kansainvälistymistä muille markkinoille. Tällä hetkellä vain parillakymmenellä yrityksellä on edustusto Venäjälllä ja näistä valtaosa on Pietarissa - pääasiakkainaan suomalaiset yritykset. Kuluvan vuoden aikana suomalaisten ICT-yritysten osalta on kuitenkin tapahtunut selkeä suuntaus Moskovan markkinoille – jossa noin 80 prosenttia alan liikevaihdosta tapahtuu – sekä venäläisten asiakkaiden palvelemiseksi suomalaisten ja kansainvälisten asiakkaiden lisäksi.

Venäläisten yritysten ja julkisen sektorin tarpeet tehostaa toimintaansa ICT-pohjaisia ratkaisuja hyödyntäen eivät katoa talousvaikeuksien keskelläkään. Kustannusbudjettien kiristyminen todennäköisesti vauhdittaa edelleen ulkoistettujen palvelujen kysyntää: siirrytään kiinteistä kustannuksista muuttuviin. Lännessä verifioituja mutta Venäjälle lokalisoituja palveluja ja ratkaisuja tarkastellaan lähtökohtaisesti positiivisesti; paikallisia referenssejä tulee myös olla. Suuriakin järjestelmäimplementointeja jatketaan vuonna 2009,  ja suuremmalla volyymilla kuin useammassa muussa maassa.

Olisiko tässä paikka laajemmallekin, pitkäjänteiselle ICT-klusterin yhteistyölle asemamme vahvistamiseksi kasvavilla naapurimaan markkinoilla?

Lisätietoja:

Tero Lausala
Liiketoimintajohtaja
Puh. 045-7731 3123
etunimi.sukunimi@marketvisio.fi
Market-Visio Oy

Artikkeli on julkaistu Tietoviikon sivustolla Analyytikon ikkunassa.